Villilohi ry on tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kalatalousviranomainen hakee muutosta Kymijoen länsihaaran vesivoimalaitosten kalatalousvelvoitteisiin (VARELY/181/2023 ja VARELY/182/2023).
Villilohi ry on antanut lain mahdollistaman muistutuksen Kemijoki Oy:n jättämään hakemukseen Kemijoen Taivalkosken teknisestä kalatiestä, jota hakemuksessa kutsutaan ”kalauomaksi”.
Villilohi ry, Rajat Lapin kaivoksille ry ja Sompion Luonnonystävät ry jättivät yhteisen mielipiteen Ely-keskukselle Sakatin kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviontiselostuksesta.
Oulujokivisio julkaistaan 19.4. Villilohi ry, Pelastetaan vaelluskalat ry, SLL Pohjois-Pohjanmaan piiri ja SLL Kainuun piiri irtisanoutuvat siitä yksiselitteisesti.
Oulujoen arvovesihankkeessa vahvaa kritiikkiä sekä visiotyöskentelyä että valmistumassa olevaa visiota kohtaan.
Villilohi vaatii että RiverGo-hankkeen esitykset kalatalousvelvoitteiksi tulisivat oikeusteitse määrätyksi Vuoksen Tainionkosken ja Imatrankosken voimalaitoslupien haltijalle Fortum Oyj:lle
Tapahtuma kokonaisuudessa katsottavissa täältä.
Eduskunnan Pikkuparlamentissa puhuivat ministerit Hannele Pokka ja Pertti Salolainen sekä useat kansanedustajat ja vaelluskala-aktiivit.
Villilohi ry ja Pelastetaan vaelluskalat ry järjestävät koronan vuoksi peruuntuneen Karvalakkilähetystön korvaajana Vaelluskaladelegaatio-tapahtuman Eduskunnan Pikkuparlamentissa 1.12.2022.
Villilohi ry vaatii Uhkasakkolain mukaisen teettämisuhan ja uhkasakon asettamista Kemijoki Oy:lle.
Villilohi ry osallistui allekirjoituksellaan Kansalaisten kaivosvaltuuskunta – MiningWatch Finland ry jarjestämän ”Vetoomus paremman kaivoslain puolesta” -adressiin..